Kokoa oma valmennusryhmäsi
Millä kentällä sinä Tiimimestarina pelaat parhaiten? Kokoa sinne oma valmennusryhmä!
– Teemaryhmät ovat tämän päivän juttu. Mieti hyvä idea ja lähde kokoamaan ryhmä sen ympärille, kannustaa asiakkuusjohtaja Matti Suomala ja lupaa täyden tukensa.
– Vastaamme Tiimiakatemia Aikuiskoulutuksen Palvelukeskuksessa parhaamme mukaan kentältä tuleviin syöttöihin ja autamme valmentajia. Voimme esimerkiksi hoitaa markkinointiviestinnän ja puhelinsoitot tai vaikka auttaa pitämään infotilaisuuden.
Teemaryhmiä puoltaa se, että niissä pystytään pääsemään syvemmälle esimerkiksi tietyn toimialan asioihin, kun kaikki puhuvat samaa kieltä. Ryhmistä ei silti tule liian homogeenisiä, koska jokaisella osallistujalla on erilainen tausta iän, koulutuksen, kokemuksen ja vastaavien tekijöiden kautta.
Lisäksi teemaryhmien perustamisen puolesta puhuu se, että niissä on tulevaisuudessa parempi mahdollisuus hyödyntää oppisopimuskoulutusta kuin alueellisissa ryhmissä.
Uusia teemaryhmiä
kootaan parhaillaan
Tiimiakatemia Aikuiskoulutuksen valmennusohjelmissa on sekä menossa että alkamassa teemaryhmiä. Keski-Suomessa esimerkiksi valmennetaan luomuelintarvikkeisiin erikoistunutta Sammon Takojat -ryhmää ja Ikaalisten seudulla kootaan matkailualan toimijoita omaan ryhmäänsä. Molemmissa ryhmissä suoritetaan tuotekehittäjän erikoisammattitutkinto.
Sosiaalisessa yritystoiminnassa pitkään toiminut Paavo Ässämäki on räätälöinyt yhdessä Margit Vanha-ahon kanssa Sammon Takojat -valmennusohjelman kolmannen sektorin toimijoille eli heille, jotka pyrkivät edistämään heikommassa työmarkkina-asemassa olevien työllistymistä. Ohjelma käynnistyy helmikuussa.
– Kolmannella sektorilla ja sosiaalisissa yrityksissä työskentelee noin 150 000 ihmistä. Heille ei ole aiemmin suunnattu valmennusta lähinnä siksi, että oppisopimuskoulutusta ja sen rahoitusta ei ole osattu hyödyntää, Ässämäki kertoo.
Hanna Tuuri





