Tiimiyrittäjyyden menetelmät niin yrityksille kuin opetusmaailmaan

Tiimiakatemian menetelmät ovat tiimiyrittäjyyden menetelmiä. Olemme kehittäneet niitä yli 15 vuoden ajan niin koulumaailmassa kuin liike-elämän piirissä. Menetelmien avulla voidaan valmentaa niin pienyrittäjiä kuin organisaatiokentässä toimivia johtajia.

Jyväskylässä toimiva Tiimiakatemia on toiminut yli 19 vuoden ajan laboratoriona menetelmillemme. Tiimiakatemian menetelmiä käytetään useissa korkeakouluissa, yrityksissä, aikuiskoulutuksissa ja organisaatioissa. Sovelluskohteita on myös Suomen rajojen ulkopuolella muun muassa Ranskassa, Unkarissa Espanjassa ja Alankomaissa.

Tietoa Tiimiakatemian menetelmien sovelluskohteista löydät näiltä sivustoilta: Tietoa Partuksesta > Referenssit.

Tiimiyrittäjyyden kolme ydinaluetta

Kehitämme menetelmiemme avulla yksilöiden ja organisaatioiden valmiuksia kolmella alueella: tiimiyrittäjyydessä, tiimioppimisessa ja tiimijohtamisessa. Ydinideamme on synnyttää tiimiyrittäjyyttä, eli yrittäjyyttä jossa toimitaan yhteisöllisesti verkottuneena niin yrityksen sisällä kuin sen toimintaympäristössä. Tiimioppiminen ja tiimijohtaminen tukevat yritystoiminnan toteuttamista. Valmennuksen tehtävänä on auttaa näiden valmiuksien kasvamisessa.

Oppimisen työkalut

Tiimiakatemian menetelmissä käytetään monipuolisia oppimisen työkaluja, jotka suuntaavat ja nopeuttavat oppimista. Valmentajamme (ja valmentamamme valmentajat) käyttävät niitä esimerkiksi business- tai opiskelijatiimien valmentamisessa, mutta myös oppijat itse käyttävät niitä. Kantavana ideana on, että kaikki valmennuksiimme osallistuvat oppijat oppivat itse käyttämään työkaluja omassa työympäristössään sekä kehittämään niitä eteenpäin omiin tarkoituksiinsa.

Oppimisen työkaluja on monen tyyppisiä. Osa niistä on toimintaohjeistuksia, osa mittaristoja ja osa laajempia käytänteitä. Työkaluja ovat esimerkiksi: oppimista suuntaava oppimissopimus, projekteista ja työstä oppimista edistävä Motorola –malli, tiimioppimisessa käytettävä dialogi, oppimista jäsentävä treenipäiväkirja, uusia virikkeitä antava lukuohjelma sekä ryhmätyöskentelyssä käytettävä solutoimintamalli. Yrityselämän käyttöön on kehitetty tiimioppimista seuraava Learning Card ja opetusmaailmaan on kehitetty sisäiseen kehitystoimintaan Laatu 47 –malli sekä tiimiyrittäjän kompetensseja mittava Taitoprofiili.