Partus-menetelmät
Partus-menetelmät ovat tiimiyrittäjyyden menetelmiä. Niitä on kehitetty yli 15 vuoden ajan sekä koulumaailmassa että liike-elämän piirissä. Menetelmien avulla voidaan valmentaa niin pienyrittäjiä kuin organisaatiokentässä toimivia johtajia. Jyväskylässä toimiva Tiimiakatemia on toiminut 15 vuoden ajan laboratoriona menetelmille, joskaan se ei ole ainoa käyttökohde. Partus-menetelmiä käytetään useissa korkeakouluissa, pienyrityksissä, aikuiskoulutuksissa ja organisaatioyksiköissä. Käyttökohteita on myös Suomen rajojen ulkopuolella muun muassa Ranskassa, Espanjassa ja Alankomaissa.
Menetelmissä kehitetään yksilöiden ja organisaatioiden valmiuksia kolmella alueella: tiimiyrittäjyydessä, tiimioppimisessa ja tiimijohtamisessa. Partuksen ydinidea on synnyttää tiimiyrittäjyyttä, eli yrittäjyyttä jossa toimitaan yhteisöllisesti verkottuneena niin yrityksen sisällä kuin sen toimintaympäristössä. Tiimioppiminen ja tiimijohtaminen tukevat yritystoiminnan toteuttamista. Valmennuksen tehtävänä on auttaa näiden valmiuksien kasvamisessa.
Tietoa Partus-menetelmien sovellutuskohteista löydät näiltä sivustoilta: Partus esittäytyy > Referenssit.
Synnytämme jatkuvasti uutta aineistoa käytettäväksi niin valmennuksissamme, verkostokohtaamisissa, esitelmissä kuin työpalavereissa. Materiaalimme ovat kauan olleet valmentajien kannettavien tietokoneiden kovalevyjen uumenissa... mutta ei enää! Ryhdyimme uusittujen Partus.fi -sivustojen johdosta liittämään niitä myös sivustoille. Löydät tältä sivustolta niin kirja-artikkeleja, valmennuksissamme käytettäviä powarikelmuja kuin muitakin aiheeseen liittyviä materiaalipaketteja.
Poimi päältä parhaat. Vie ne käytäntöön. Kaikki on ilmaista, kaikkea saa jakaa eteenpäin sydämen kyllyydestä.





